Näytetään tekstit, joissa on tunniste KUPPIKAKUT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KUPPIKAKUT. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Makeat punaherukkamuffinssit.

Ohjeesta saadaan muotin koosta riippuen 12 kpl.
Taikina:

2 kananmunaa
1½ dl sokeria
100 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl punaherukoita

1.  Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
     Sulata voi ja lisää nauhana muna-sokeriseokseen.
2.  Yhdistä jauheet ja sekoita hellästi vaahtoon.
3.  Lisää taikinaan viimeiseksi herukat ja kääntele varovasti taikina tasai-
     seksi rikkomatta marjoja.
4.  Jaa taikina vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia.
     Anna jäähtyä ja valmista silläaikaa kuorrute.

Kuorrute:

1 prk valion kuningatar rahkaa
3 dl kuohukermaa
1 pss vaniljakiisselijauhetta

1.  Vatkaa kerma ihan kevyesti vaahdoksi ja sekoita vaniljakiisselijauhe 
     kerman sekaan.
2.  Yhdistä rahka vaahtoon ja pursota valmis kuorrute muffinien pinnalle.
     Koristele punaherukalla ja lehdillä.


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kardemumma-mustikka muffinsseja.

Pakastimen herkkuja desi kerrallaan tyhjennellen. Tuli vähän mummula mieleen tuosta kardemumman mausta ja varsinkin mustikasta.
Kuorrutukseen halusin myös kokeilla uutta kimallesprayta ja maku tomusokereita, joten tuunasin sitten muffinit hieman toisenlaiseen kuosiin. Maustoin tuorejuuston mustikanmakuisella tomusokerilla ja pinnalle spreijasin hieman kimalletta. Oli ihan hauska tulos ja samantien tulikin pari muuta ideaa sprayn käyttöön.

kuppikakku

Tästä ohjeesta tuli 15 muffinia:


  • 3 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl kardemummaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 150 g voita
  • 1-1 ½ dl mustikoita

  1. Vispaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Sekoita joukkoon sulatettu voi.
  3. Yhdistä jauheet keskenään ja sekoita hellästi munavaahtoon.
  4. Lisää lopuksi mustikat ja sekoita.
  5. Jaa taikina vuokiin ja paista 200-asteessa noin 12-15 minuuttia.
  6. Jäähdytä.
  7. Valmista halutessasi tuorejuustokuorrute.

Kuorrute:

  • 200 g tuorejuustoa
  • 3 rkl tomusokeria
  • 1-2 tl mustikan mehua väriksi

  1. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään ja vispaa se sitten vaahdoksi.
  2. Kuorruta jäähtyneet muffinit.
  3. Ja jos omistat kimallesprayta, suihkuta pieni kimalle pinnalle.



Kimallespray.
Hauska ja hento helmiäisen kiilto tuli kuorrutteeseen.
Varmaan hauskoja efektejä tulee sokerimassoihin ja marsipaaniin. Makua ei spraysta pahemmin tullut ja hyvä niin.


Nämä muffinssit ei varsinaisesti kaipaa minkäänlaista kuorrutusta, mutta en mahtanut itselleni mitään ja kokeilin tuota hauskaa kimallesprayta. Sittenhän sitä oppii taas kaikkea uutta ja tietää mihin sitä voikaan käyttää. Ainakin tuorejuuston pinnalla pysyi kauniisti ja korosti helmiäisellä kimalteellaan kauniisti.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pieniä kuppikakkuja pääsiäiseksi.

Pääsiäiseksi tein muffinsseja, joihin laitoin pinnalle tuorejuustosta kuorrutteen. Iloa tuomaan marsipaanista pienet tipuset koristeeksi.

Pääsiäismuffinssit.


Ohjeesta saadaan noin 12-14 muffinia:

  • 100 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl korintteja tai rusinoita
  • ½ dl mantelijauhetta tai mantelirouhetta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1½ tl leivinjauhetta

  1. Vispaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Lisää kananmunat yksitellen,kokoajan sekoittaen joukkoon.
  3. Sekoita kuivat-aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon hellästi sekoittaen.
  4. Täytä muffinssivuoat noin puolilleen ja paista uunissa keskiosassa 200-asteessa noin 10-15 minuuttia.

Kuorrutteeksi vispasin 2 dl kuohukermaa pehmeäksi vaahdoksi ja sekoitin purkillisen mascarponea joukkoon.
Maustoin vaniljalla ja ripauksella sitruunamehua.
Hedelmiä koristeeksi, ananasta,kirsikkaa ja persikkaa.

-ja ihan muutamiin tein marsipaanista pieniä tipusia pääsiäisen kunniaksi.