Näytetään tekstit, joissa on tunniste PASTAA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PASTAA. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. tammikuuta 2017

Jos pidät ickendar kebabista, niin näissä canneloneissa löytyy samoja makuja :))

Jauhelihatäytteessä mausteena jeeraa (juustokuminaa) ja cannelonit haudutettu kypsäksi näppärässä tomaattikastikkeessa.
Lisäkkeenä valkosipulinen jogurttikastike.



Tarvikkeet:


  • 2 pkt italiamo pastalevyjä 
Jauhelihatäytteeseen:
  • 700 g jauhelihaa
  • öljyä paistamiseen
  • 1 sipuli kuutioituna
  • 1-2 tl suolaa
  • 2 tl jeeraa
  • 2 tl jauhettua mustapippuria
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 1 dl juustoraastetta täytteeseen

  1. Kuumenna paistinpannulla öljy ja ruskista jauheliha ja sipuli.
  2. Mausta seos ja ota jäähtymään.
  3. Sekoita juustoraaste hieman jäähtyneeseen jauhelihaseokseen.
  4. Levitä pastalevyt pöydälle ja laita jokaisen levyn toiseen päätyyn pari ruokalusikallista jauhelihatäytettä. Rullaa ja siirrä voideltuun paistovuokaan.
  5. Valmista tomaattikastike ja levitä cannelonien pinnalle niin, että kaikki rullat peittyvät kunnolla.
  6. Ripottele pinnalle vielä juustoraaste ja paista 200 asteessa uunin alaosassa noin puolituntia.
  7. Tarjoa kuumana ja kylmän jogurttikastikkeen kanssa.


Tomaattikastikkeeseen:

  • 1 sipuli kuutioituna
  • 25 g voita
  • 1 kg tomaattisosetta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl jauhettua mustapippuria
  • 2 valkosipulinkynttä

  1. Kuullota sipuli voissa pehmeäksi.
  2. Lisää tomaattisose ja mausta.
  3. Anna hautua noin vartin verran. 
  4. Tarkista mausteiden määrä ja levitä kastike cannelonien päälle.



Pinnalle vielä 1 ½ dl juustoraastetta



Jogurttikastike:


  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 rkl öljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl jauhettua mustapippuria



  1. Mittaa jogurtti kulhoon.
  2. Hiero morttelissa valkosipuli,suola,mustapippuri ja öljy tasaiseksi tahnaksi ja sekoita jogurtin joukkoon.
  3. Sekoita ja anna maustua hetki.






Lidlistä löytyi suuria pastalevyjä, joista on näppärää valmistaa canneloneja.

Hinnaltaan ihan kohtuullisia, jotta ei tarvinnut aloittaa tekemään itse. Olen joskus ostanut valmiita canneloni putkia, mutta niitä on ollut jotenkin ikävä täyttää.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lammasraviolit ja sipuli-paprikavoita,makujen tasaajana turkkilaista jogurttikastiketta

Ohje sopii niin broilerille kuin lampaallekin.Täytteeseen tulee hieman maustettu jauheliha jolle tehdään kavereiksi valkosipulilla höystetty jogurtti ja mausteinen voikastike.
Hyvin yksinkertaiset kastikkeet valmistaa.Mutta raviolit vaatii kuitenkin hieman tekemistä.
Jos haluat oikaista,voit kokeilla kaupasta saatavia valmiita ravioleja,koska hyvät kastikkeet monesti parantavat annoksen makuja.
Tästä reseptistä saadaan 4-5 ruokailijalle.

Lammasraviolit ja sipuli-paprikavoi.

Taikina:

  • 350 g durumvehnäjauhoja
  • 1 dl vettä
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  1. Mittaa jauhot kulhoon.
  2. Tee keskelle kolo ja mittaa koloon kananmunat,mausteet ja kylmä vesi.
  3. Sekoita hyvin ja vaivaa taikinaa jokunen minuutti (noin 5-7 min) ,
  4. Siirrä taikina jääkaappiin kelmulla peitettynä tasaantumaan.Tee sillä välin täyte ja kastikeet.

##   Jos haluat hieman väriä taikinaan,voit lisätä jauhojen tai veden joukkoon 1 tl                                                    kurkumaa.    ##

Lihatäyte:

  • 400 g lampaan tai broilerinjauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 rkl hienonnettua persiljaa
  • 1 tl hienoa suolaa
  1. Kuori ja pilko sipulit pieniksi kuutioiksi.
  2. Yhdistä mausteet ja sipulit jauhelihan joukkoon ja sekoita hyvin ainekset keskenään.






Jogurttikastike:

  • 200 g paksua turkkilaista jogurttia
  • ½ tl merisuolaa
  • ½ rkl oliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  1. Hiero huhmaressa tai tehosekoittimessa öljy,valkosipuli ja merisuola tasaiseksi tahnaksi.
  2. Sekoita turkkilaisen jogurtin joukkoon ja siirrä kylmään tasaantumaan.
  3. Tästä tulee hyvin vahva valkosipulinen kastike,joka vahvistuu edelleen,joten voit valkosipulin määrää hieman pienentää tarvittaessa.


Paprika-sipulivoi:
  • 100 g voita
  • 1 pieni punasipuli
  • ½ punaisesta paprikasta
  • 1 rkl persiljaa
  • ½ tl chilitahnaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa


  1. Kuori ja pieni kasvikset pieniksi kuutioiksi.
  2. Sulata pienessä kattilassa voi,lisää joukkoon pilkotut kasvikset.
  3. Anna kasvisten kiehua hetki voissa ja lisää joukkoon chili ja muut mausteet.
  4. Voi on valmis käyttöä varten,kuumennat vain uudelleen ennen käyttöä.




Pehmeä valkosipuli-jogurttikastike

Tämä kastike on helppo ja yksinkertainen aineksiltaan.Kannattaa muistaa tässä kastikkeessa että maku vahvenee jonkin verran hieman tasaannuttuaan.


Mausteista paprika-sipulivoita.

Mausteinen voi sopii hienosti raviolien ja jogurttikastikkeen kanssa.Jogurttikastike on valkosipulinen ja tämä voi taasen chilin,paprikan ja sipulin makuinen.




Raviolitaikina.

Kaulin taikinan jauhotetulla pöydällä ohueksi ja leikkasin sopivankokoisiksi neliöiksi.
Laitoin täytettä vajaan teelusikallisen per neliö.
Kostutin reunoja hieman vedellä ja painoin reunat tiukasti kiinni yhteen.
Osan muotoilin kolmioiksi ja osan neliöiksi.



Raviolit valmiina.



Kypsennys keittämällä.

Keitin suolalla ja oliiviöljyllä maustetussa vedessä noin 5 minuuttia.
Raviolit painuvat ensin pohjaan ja kypsyessään nousevat pintaan.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kanttarellitäytteisiä ravioleja

 Ja sieni kausi alkoi meillä sitten mukavasti.Löytyi kanttarelleja ja sehän sopii sieniä rakastavalle meikäläisellekin oikein hyvin.
Kanttarelli ravioleja.

 Pastataikinaan:

300g tai 4½ dl durum vehnäjauhoja
3-4 kananmunaa tai 1½ dl vettä
suolan voi jättää tässä kohtaa vielä pois.Itse laitan sen aina keitinveteen suoraan

-Laita vehnäjauhot joko pöydälle keoksi tai kulhoon.
Tee jauhojen keskelle kolo ja kaada kananmunat tai vesi siihen ja aloita sekoittaminen keskeltä reunoille päin ja vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia.
Peitä taikina kelmulla ja siirrä jääkaappiin lepäämään ainakin pariksi tunniksi.
Taikina säilyy jääkaapissa hyvin muutaman päivän.

Täyte:

½ litraa kanttarelleja pieninä kuutioina
pala purjoa kuutioituna
1 punasipuli kuutioina
suolaa ja rouhittua mustapippuria
½ tl tinjamia
voita kuullotukseen

-Sulata voi kasarissa ja lisää sipuli ja kanttarellikuutiot ja kuullota hetki.Mausta ja jäähdytä.

-Kauli taikina hyvin ohueksi jauhotetulla pöydällä.Nämä raviolit tein pyöreällä muotilla mutta neliö on kaiketi se klassisin malli.Kostutin raviolin reunoja hieman ja kun täyte oli laitettu keskelle,reunat pysyivät kunnolla kiinni.
-Ravioleja keitettiin noin 3minuuttia ja tarjottiin kermaisessa kastikkeessa jossa oli muutama viipale cheddarjuustoa.Ja päälle tietty vielä hieman kanttarelleja.



keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Cheddarjuustopastaa


Juustopastaa

 Tämä pasta on hyvää ja nopea vieläpä valmistaa arkena.Ja maku on sellainen että maistuu junnusta vaariin.Tämä kuvan versio on täydennetty broilerilla mutta hyvää ihan vain cheddarjuustopastana ilman lihaa.Tämä reseptiikka on tehty 4:lle hengelle.

300-400 g rusettipastaa tai tagliatellea all denteksi keitettynä
300g broilerisuikaleita ruskistettuna

Kastikkeeseen:
2 dl kermaa
2 dl maitoa
1 kanaliemikuutio
½ tl rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa
6 viipaletta cheddarjuustoviipaletta
hyppysellinen tinjamia

-Kuumennetaan kerma ja maito.
-Lisätään liemikuutio ja sulatejuustoviipaleet yksitellen kokoajan sekoittaen.
-Maustetaan ja keitetään kokoon pienellä lämmöllä.
-Lopuksi lisätään pasta joukkoon.Ja jos haluat ruokaisan pastan,lisää kypsytetty broileri joukkoon.



                                          Ja tämähän on herkkua ilman broiskuakin.