Näytetään tekstit, joissa on tunniste SINAPIT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SINAPIT. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. marraskuuta 2018

Ensimmäinen pieni joulukinkku maisteluun hyvän kotitekoisen sinapin kera.

     Tytär halusi paistaa kinkun pikkujouluihinsa, jotka toimivat piknik periaatteella eli kaikki tuovat jotakin yhteiseen pöytään. No meiltä lähti herkkupöytään Tammisen luuton pikku kinkku ja kotitekoinen brandysinappi. Sinappi on täysin munaton ja rakenteeltaan paksuhko.
Maultaan vahva ja makeahko.
     Kuorruttelimme kinkun samaisella tarjottavalla sinapilla ja korppujauhoilla. Lopputulos oli todella hyvä pieneen herkkupöytään. 
     Tästä sinappiohjeesta saat suuren määrän jopa ystäville vietäväksi.



 Branbysinappi:

2 prk colemansjauhoja
7 dl kermaa
4 dl sokeria
2 dl vahvaa kahvia
1 rkl etikkaa
4 tl maizenaa ja n. ½ dl maitoa suurustukseen
1 ½ dl brandya  ( tai konjakkia )

1.     Mittaa kattilaan kerma, kahvi, sokeri, sinappijauho ja etikka. Kuumenna seos miedolla lämmöllä kuumaksi kokoajan sekoitellen. Sinappi palaa suhteellisen helposti pohjaan liian kuumalla levyllä.

2.     Kun seos on kuumaa, sekoita joukkoon maizena-maitoseos kokoajan sekoittaen. Ota kattila liedeltä, kun sinappi on sakeutunut ja lisää lopuksi branby tai konjakki.

3.     Laita sinappi puhtaisiin lasipurkkeihin ja jäähdytä. Valmis sinappi säilyy loistavasti useamman kuukauden.


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Olenpas vaihteeksi lempeällä päällä. Tein nimittäin lempeän sahrami-hunajasinapin jouluksi.

Yleensä teen jouluksi sinapin, joka on vahvaa mutta makeaa. Eli vahvaa vähemmälläkin.
Sahrami-hunajasinappi on hempeän värinen ja maultaan kivan hunajainen.
Ohjeesta tulee noin litra valmista sinappia.


Joulukinkku vaan jotenkin kaipaa kaverikseen makeahkoa ja vahvempaa sinappia.
Uusia variaatioita on hauskaa valmistella ja soveltaa. Vieläpä mukava antaa pieni sinappipurkki viemisenä kylään. Meidän suvussa on joka joulu emännät tehneet mitä erilaisimpia sinappeja ja niistä on päässyt aina nauttimaan pitkälle joulun jälkeenkin.


Reseptiikka:

100 g sinappijauhoja
400 g hunajaa
1 rkl vehnäjauhoja
6 dl kuohukermaa
½ tl hienonnettua sahramia
1 rkl omenaviinietikkaa (käy myös punaviinietikka )

1.     Sekoita keskenään kerma, jauhettu sahrami ja vehnäjauhot.
Sekoita ainekset hyvin keskenään ja anna seoksen seistä hetki, jotta sahramista alkaa irrota hyvin väriä ja aromia.

2.     Mittaa kaikki ainekset pieneen kattilaan ja kuumenna sinappi lähes kiehuvaksi kokoajan sekoittaen pohjaan palamisen estämiseksi. Sinappi sakenee pikku hiljaa kuumennettaessa.

3.     Ota kattila pois liedeltä ja sekoittele sinappia kylmässä vesihauteessa jäähtymisen nopeuttamiseksi. Maista sinappia ja lisää halutessasi terästykseksi viinietikkaa.

4.     Purkita jäähtynyt sinappi.




torstai 22. joulukuuta 2016

Kahvi-konjakkisinappi kinkun kaveriksi hand made.

Jokunen erilainen sinappi on tullut rakenneltua joulun alla ja nyt oli tuli hieman perinteisempi malli.
Vahvalla kahvilla ja konjakilla terästetty sinappi.
Kotitekoinen sinappi on oiva tuliainen viedä mennessään ystäville ja varmasti tulee käyttöä.



Nämä itsetehdyt sinapit vain kuuluu jouluun ja kinkun kaveriksi.
Se pieni vahvuus maussa ja sopiva makeus kruunaavat meidänkin joulupöydän kinkun.
Vielä kun sen pystyy hyvin valmistamaan ilman kananmunaakin loistavasti suurustaen maizenalla.

Tästä ohjeesta saadaan noin 5-6 purkillista hieman purkin koosta riippuen ja sinappi säilyy vielä todella pitkään hyvänä. Olemme syöneet jouluna tehtyä sinappia vielä seuraavana kesänäkin grillimakkaran kanssa.

Mitään vippaskonsteja ei sinapin teossa ole, mutta hyvä on muistaa, ettei kiehuta sinappia,kuumennus riittää ja sinappia pitää sekoittaa koko ajan. Sinappi palaa todella helposti pohjaan.

Ja simppeli ohje Kahvi-konjakkisinapille:

  • 4 dl sokeria
  • 3 dl kermaa
  • 1 dl balsamicoviinietikkaa
  • 200 g sinappijauhoja
  • 1 ½ dl konjakkia
  • 2 dl vahvaa kahvia
  • 2 rkl maizenaa ja tilkka kahvia

  1. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kaikki ainekset paitsi suurustukseen käytettävä maizena ja kahvi.
  2. Kuumenna seosta koko ajan sekoitellen kunnes seos on kuumaa muttei kiehu.
  3. Sekoita maizena kahvin joukkoon ja lisää sinappiin sekoittaen koko ajan.
  4. Kuumenna uudelleen mutta älä kiehuta.
  5. Tarkista maku ja jäähdytä.
  6. Purkita sinappi.






sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Sinapissa maistuu hunaja :)

Sinappia tulee tehtyä itse joulun aikaan ja tietty perinteiseen tapaan ja sitten vähän erilaisilla mausteilla ja muilla muutoksilla.
Hunajasinapin tein nyt täysin ilman kananmunaa ja saostamisessa käytin maizenaa.
Halusin tehdä hieman tanakamman sinapin, jotta se olisi hieman käytännöllisempi vaikka kinkun kuorruttamisessa koostumuksensa ansiosta.
Pidän itse hyvin paljon balsamicoviinietikasta,joten käytin sitä tässä reseptissä, mutta sen voi korvata loistavasti muillakin viinietikoilla.


Erilaisia sinappeja on hauskaa tehdä ja soveltaa. Maustaa erilaisilla alkoholeilla ja mausteilla,yrteillä ja jopa bardequella.
 Kunhan muistaa tärkeimmän, kuumennettaessa on sekoiteltava kokoajan, koska sinappi palaa pohjaan hyvin herkästi ja antaa välittömästi pienemmästäkin palaneen maun muuten niin hyviin tuotoksiin.


Tarvikkeet:


  • 300 g hunajaa
  • 200 g sinappijauhoja
  • 3 -4 rkl balsamicoviinietikkaa
  • 4 dl kuohukermaa
  • saostamiseen 2 rkl kermaa ja 2 tl maizenaa

  1. Mittaa kattilaan hunaja,sinappijauho ja kuohukerma.
  2. Kuumenna seos kokoajan sekoittaen mutta älä kiehuta.
  3. Mausta seos viinietikalla. 
  4. Sekoita kerma ja maizena keskenään.
  5. Yhdistä maizenaseos sinappiin ja kuumenna kokoajan sekoittaen lähes kiehuvaksi.
  6. Ota liedeltä ja jäähdytä.
  7. Purkita sinappi.





torstai 10. joulukuuta 2015

Kotitekoinen sinappi on meidän perheessä aina ehdoton kinkun kamu. Tässä kokeilussa rakuuna-konjakkisinappi.

Itse tehty joulusinappi joka on vahva ja makea sinappi. Nuhanenä saa sieraimet auki valmistaessaan ja maistaessaan sinappia   :)) .  Sinapissa ei ole käytetty kananmunia ollenkaan vaan saostukseen on käytetty hieman vehnäjauhoja.
Tästä ohjeesta saadaan noin 4 dl valmista sinappia.


 Tarvikkeet:


  • 1 dl kahvia
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 dl sokeria
  • 100 g eli yksi paketti colemanssin sinappijauhoja
  • 1 tl rakuunaa
  • 2-3 rkl konjakkia tai brandya
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • jos haluat sakeamman sinapin, sekoita 1 rkl vehnäjauhoja ja 2 rkl kermaa keskenään ja lisää heti sinapin joukkoon

  1. Mittaa kaikki sinapin ainekset kattilaan ja sekoita hyvin.
  2. Kuumenna sinappi ja  sekoita kokoajan kuumennuksen aikana jotta sinappi ei palaisi pohjaan. 
  3. Kuumenna, mutta älä kiehuta.
  4. Tarkista maku.  Makeutta voidaan vielä lisätä sokerilla ja sinapin omaa väkevyyttä pehmentää punaviinietikalla ja kermalla.