Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaista. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Pientä yllätystä kaupoissa vastassa.


Tuli jotenkin hurja fiilis, kun katsoi kuvia kauppojen tyhjyyttä ammottavista hyllyistä.
Joutui hieman miettimään,että mihinkä mää sitä wc-papruu oikeen tartten sitten niin paljon enempi kuin aikaisemmin tai onko nyt joku ruokapula tulossa? Onko joku lakko tulossa vai jotain seisauksia jne. . . 
 En keksinnä syytä!!


Mutta kyllä tuo hieman pelottavalta ja itsekkäältä toiminnalta kaikkinensa rupesi tuntumaan.
Parissa päivässä varoittamatta hyllyt tyhjänä ja osalle asiakkaista ei sitten löydy edes sitä peruskamaa. - eihän noi tuoretuotteetkaan montaa päivää säily.


Meillä on käyty kaupassa muutaman vuoden ajan sillä tyylillä ja asenteella, että kaupasta ostetaan kerralla koko viikon ruuat. Saatiin karsittua turhat ostokset ja ylimääräiset hötöt pois ostoksista. Eli lyhykäisyydessään ollaan suunniteltu tulevan viikon ruuat ja eväät hieman etukäteen. Pientä täydennystä on haettu viikolla maidon tai tuoreen leivän muodossa. 
Eli ei ole tarvinnut hamstrata yhtään ylimääräistä vaikka ajanjakso on viikolle etukäteen, pari maitoa enemmän ja joku paketti lihaa tai kalaa lisäksi. Ja mikä on ollut parasta, niin ruokakulut on pysyneet kontrollissa ja ruokahävikkiä ei tule yhtään.Kuiteista näkee aina mihin se raha virtaa perheessä varsinkin ruuassa.
Kaapeista löytyy monesti todella paljon elintarvikkeita, joista voisi pienellä omalla "kokkisodalla" saada paljon uusia ja erilaisia ruokia pientä mielikuvitusta käyttäen. Omien ruokakaappien hyödyntäminen erilaisiin omiin tuotoksiin karsisi myös ruokahävikkiä.



sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Näitä Old country roses astioita on hieman kyselty, joten laitoin havainne kuvan tänne astioiden kunnosta.


Eli astiat ovat täydessä terässä ja kuvasta näkyy mitä kaikkea tämä paketti pitää sisällään.

8 suurta ruokalautasta
kermakon
2 kahvikuppia ja tasettia
kastikekulho ja alusta
ovaalivati
kolmikerros tarjotin



lauantai 17. marraskuuta 2018

Ensimmäinen pieni joulukinkku maisteluun hyvän kotitekoisen sinapin kera.

     Tytär halusi paistaa kinkun pikkujouluihinsa, jotka toimivat piknik periaatteella eli kaikki tuovat jotakin yhteiseen pöytään. No meiltä lähti herkkupöytään Tammisen luuton pikku kinkku ja kotitekoinen brandysinappi. Sinappi on täysin munaton ja rakenteeltaan paksuhko.
Maultaan vahva ja makeahko.
     Kuorruttelimme kinkun samaisella tarjottavalla sinapilla ja korppujauhoilla. Lopputulos oli todella hyvä pieneen herkkupöytään. 
     Tästä sinappiohjeesta saat suuren määrän jopa ystäville vietäväksi.



 Branbysinappi:

2 prk colemansjauhoja
7 dl kermaa
4 dl sokeria
2 dl vahvaa kahvia
1 rkl etikkaa
4 tl maizenaa ja n. ½ dl maitoa suurustukseen
1 ½ dl brandya  ( tai konjakkia )

1.     Mittaa kattilaan kerma, kahvi, sokeri, sinappijauho ja etikka. Kuumenna seos miedolla lämmöllä kuumaksi kokoajan sekoitellen. Sinappi palaa suhteellisen helposti pohjaan liian kuumalla levyllä.

2.     Kun seos on kuumaa, sekoita joukkoon maizena-maitoseos kokoajan sekoittaen. Ota kattila liedeltä, kun sinappi on sakeutunut ja lisää lopuksi branby tai konjakki.

3.     Laita sinappi puhtaisiin lasipurkkeihin ja jäähdytä. Valmis sinappi säilyy loistavasti useamman kuukauden.


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Jotenkin olut maistuu tälläisestä tuopista hieman enemmän rautaisemmalta :))

Tämä tuoppi on tarkoitettu hieman "hevimpään" menoon.
Oli ihan pakko jakaa tämä postaus. Meillä on työpaikalla villitys, jossa vähän jokainen on teettänyt itselleen erilaisia kuvia tai tekstejä joko tuoppeihin tai viinilaseihin.
Täytyy myöntää, että hieman ässäfanina teki mieli kuin "vahingossa" tipauttaa tapparanlogolla oleva lasi pöydältä :)) 
Eli ehkäpä sellaista kilpavarustelua.

Ihan hevintä olutta.

Tää idea oli loistava.
Todella mukava idea teettää itse lahjoja, joissa on saajan nimi, firman logo, blogin nimi tai vaikka omalle lemmikille nimilappu kaulaan tai ruokakuppiin.
Itselle tuli mieleen teettää logo ruokalautaseen tai omaan viinilasiin. 



Henkilön Uniikki Kaiverrus kuva.
Henkilön Uniikki Kaiverrus kuva.Facebook sivustolta löytyy Uniikki kaiverrus, joka tekee lähes millaisen tekstin tai kuva vain haluaa. 
Kotipaikka on hyvinkäällä.


Äidille oma nimikoitu lasi, tai sitten omalle möksälle tai piilopirtille omat uniikit lasit,joita ei taatusti ole kellään muulla.



Henkilön Uniikki Kaiverrus kuva.

Eipä menisi ainakaan lasit sekaisin kirjailun ansiosta.
Kihla-ja häälahjana mukava idea.
Uniikki kaiverrus löytyy facebook sivustolta ja omista ideoista kannattaa olla yhteyksissä.



Henkilön Uniikki Kaiverrus kuva.
Henkilön Uniikki Kaiverrus kuva.Henkilön TS Uniikki Kaiverrus kuva.


Nimilaatat saa kaikissa sateenkaaren väreissä ja jopa mahdollista saada puhelintiedot mukaan.
Täällä maalla on yleensä hyvä, jos löytyy yhteystiedot heti kaulapannasta, niin omistajakin löytyy herkemmin.














sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Jotta jaksaa, on joskus hieman relattava ja tehdä muutakin kuin ruokaa.

Meillä perheenpää on keksinyt pientä tekemistä ja aktiviteettia lauantaille. 
Eteläisestä suomesta on tunnin ajomatkan päässä vaikka millaista nähtävää ja katsottavaa, jos vaikka kaipaisi ja haluaisi jotakin uutta ja mielenkiintoista nähtävää.
Ja olishan se mukavaa käydä vaikka syömässäkin jotakin hyvää jossain.

Meillä oli jo aikaisemmin kiinnostusta Heinolan lintutarhalle. Ja varsinkin kun ajomatka on lyhyt, ei ole minkäänlaista ongelmaa toteuttaa tuotakaan asiaa. ---eikä tekosyytä. 
Eikä ollut mitään tietoa millaisia ravintoloita Heinolassa on,mutta ainakin yksi paikka löytyi.


Näihin kavereihin sai tutustua heinolassa. Eivätkä papukaijat olleet edes ujoja tai arkoja.



Heinolassa oli lauantaina puolenpäivän jälkeen hiljaisen oloista. Näytti ajellessa, ettei mikään paikka olisi auki, mutta löytyi ainakin yksi.
Oltiin juuri käyty lintutarhalla ja lounas oli ajatuksissa. Kello oli yksi ja kurvailtiin keskustaan.
Auto parkkiin ja sitten löytyikin hauska paikka. Aikas vaatimattomassa miljöössä oli rakennus, jossa oli yksi sisäänkäynti konditoriaan ja ruoka-ravintolaan. Konditoria Capuccino ja Ravintola Kettu ja Kana. Ei muuten ollut toivoakaan sillä hetkellä päästä syömään, ruokapuoli oli ihan täysi ja enemmänkin halukkaita olisi ollut.



Onneksi oli konditorian puoli, johon hyvin mahduimme. Siinä kahvitellessa tuli seurattua tietysti kuin vahingossa, kuinka paljon väkeä oli ruokapuolelle kulkeutumassa, mutta ei vain mahtunut.
Ainakin tuli se fiilis,että nyt me tiedetään missäpäin heinolassa on hyvää ruokaa. Oltaisiinkohan mekin oltu kahvilla vain noin 15 minuuttia ja kannoiltaan kääntyviä asiakkaita oli 4-5 seuruetta.
Kertoo kyllä meikäläiselle että tuonne mennään seuraavalla kerralla, jos vaan silloinkaan mahdutaan.
Täytyy tietty kertoo, ettei näissä konditorian herkuissakaan ollut mitään jupinan sijaa. Kaikki leivotaan myyjän mukaan itse ja kyllä se maistuikin :)



Meikä on tykästynyt papukaijoihin. Ihan lapsuudesta asti erilaisia lintusia on kotosalla ollut, mutta ei ihan näin suuria.
Ihanan seurallisia ja virikkeitä etsiviä kaijoja.



Heinolan lintutarha on mahtava paikka päästä tutustumaan meillä eläviin lintuihin.
Silmät aukesi kyllä ihan eritavalla ajattelemaan epäkohtia, jotka vaikuttavat lintujen elämään ulkona.
Kohteena oli vieläpä ilmainen. Tosin, etsin kyllä lipasta johon olisin voinut laittaa  oman panokseni hienoon työhön,muttei löytynyt.


Niin kiehtovia persoonia kaikki papukaijat. 
Uteliaita,seurallisia ja oppivaisia. Lasi välissä erotti kaksi uteliasta toisistaan.


Kotiin päästyäni oli pakko käydä vielä katsomassa muutama papukaija video netistä.


Paljon erilaisia malleja linnunpöntöistä ja informaatiota asukkaista toisella talon seinustalla.

Meilläkin  rakenneltiin keväällä kymmenen linnunpönttöä kodin pihapiiriin. Kaikki olivat ihan pienille lintusille.  -tiaiset jne..  Mutta, koska meilläkin on vesistöä lähellä jonkin verran,tästä päästiin ideoimaan erilaisille linnuille pesiä. Jos vaikka saataisiin pihaan uusia lajeja.


Aroja oli kaksi ja ainakin toinen oli jo 38 vuotias.  Nooo,,sehän oli meikään verrattuna vielä "nuori".
Papukaijojen lähettyvillä oli hauska teksti Winston Churschillista, jolla oli tälläinen papukaija nimeltään Charles.
Charles on ainakin netin tietojen mukaan ollut hengissä vielä vuonna 2014 ja ikää papukaijalla on ollut silloin 107 vuotta. Ei tiedetä onko se hengissä vieläkin, mitään kirjauksia ei netistä löytynyt.








Erilaisia lintuja,jyrsijöitä,perhosia ja munia. . . .
Koko rakennus oli täynnä täytettyjä eläimiä.
 Kuuntelin vieressäni olevan pikku tytön kertovan rauhoittelevasti toiselle pienelle, ettei eläimiä ole tapettu tämän asian vuoksi. 




sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Bella Ellaa ja mangoo... kesäisen hedelmäinen sangria.

Silloin kun aurinko paistaa ja keli suorastaan kiljuu pihalle, ollaan lomalla ja nautitaan hyvästä seurasta.
Persikkaisesta alkoholittomasta Bella Ellasta ja alkoholillisesta Last mangosta teimme miedon ja todella hedelmäisen kesäisen pitkän juoman. Sitä oli mukava nauttia hyvässä seurassa. Lohkoimme joukkoon nektariineja ja raikastimme juomaa tuoreella mintulla.
Hyvä seurustelujuoma.


Helppoa kuin heinän teko.Kaikki ainekset suureen kannuun. Jäitä emme itse laittaneet sangrian joukkoon, koska kaikki ainekset olivat viileät jo valmiiksi. Kesällä jäät sulavat niin nopeasti, että hyvä maku laimenee sulaneiden jäiden vuoksi helposti.


Persikka-mangosangria:


  • 1 plo Bella Ellaa
  • 1 plo Last mangoa
  • ½ l kivennäisvettä
  • 1-2 nektariinia lohkoina
  • 3-5 mintun lehteä
  • jäitä tarvittaessa



 Hyvän makuinen mango.
Sellaisenaan nautittuna on aikas makea,mutta juomasekoituksissa hyvä ja varsinkin sangriassa.

Bella Ella tuli tutuksi anopin kautta.
Tällä juhlitaan hyvin ja alkoholittomasti.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

En ole tälläistäkään vielä nähnyt koskaan.

Kävin tässä yhtenä päivänä kaupassa hakemassa hieman evästyksiä. Sain ostokset kassiin ja kuitit käteen ja hämmästysin kamalasti kun sain takuukuitin ostamastani juustosta.



Aikas hauska.
Mitä lie vakuuttaa tämä kuitti.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Perheessä jokaiselle jotakin...

 ... nuorisolle "käty" ja meille vanhemmille "vika" viikonloppu (vihdoin kahden).
Olimme suunnitelleet jonkin aikaa viikonloppua aikuisille, kunnes hoksasimme, että nuoriso juttelee keskenään "käty" viikonlopusta eli kämppä tyhjänä. Ja näinhän me vieteltiin omaa "vika" viikonloppua.


Rentoutumisemme kohteeksi löytyi tunnin ajomatkan päästä takuuvarma ja maineikas hemmottelukohde.
Loppujen lopuksi ei tarvitse matkata maailman ääriin löytääkseen kauniita nähtävyyksiä. Kartanossa oli jo itsessään paljon nähtävää,niin sisällä kuin ulkosallakin.


Meille oli mieluisa yllätys, kun saimme samaan hintaan Imperial -tason huoneen kylpyammeineen. Huone oli remontoitu hyvällä maulla vanhaa kunnioittaen. Kyllä kelpasi meittin majoittua. Varasimme sisään-kirjautuessamme pöydän iltaravintolasta illaksi. Ja näkymä olisi kesäaikaan mahtava. Omalta kattoterassilta suora näkymä merelle.

Sitä ennen ehdimme käväistä Tupasaunoilla puhdistautumassa. Siellä oli kuin olikin poreallas ulkoterassilla. Veden lämpötila oli +40 astetta. Kyllä kelpasi lillutella ulkoilmassa ja latkia lonkeroa. Hassua, ettei päätä palellut yhtään pakkasilmasta huolimatta.


Iltaravintolassa meitä odotti täydellinen kattaus metallisine aluslautasineen. Aseita riitti vaikka minkälaiseen ateriahaasteeseen. Jotenkin kaipaa tälläistä palvelua ja tarjontaa saataville enemmänkin.


 Jälkiruuaksi saimme hunjajäätelöä viikunan ja suklaaleivoksen kera. Annos oli selkeä ja todella herkullinen.
Kaikki menyyn ruuat olivat loistavia,varsinkin talon savustettu härkä, johon ei mureuden vuoksi veistä olisi edes tarvinnut.


Todella maittavan illallisen jälkeen siirryimme pienen ulkokävelyn jälkeen klubin puolelle. Siellä soitteli  jazz-trio ikivihreitä jazz-kappaleita. Mukavan illan kruunasi siis pubi,jossa saimme elävää musiikkia kahvin ja hyvän oluen seuraksi.


Aamiaisen jälkeen tutustuimme Keltaiseen saliin historiaa havisevine tauluineen. Laitettiin oikein nimetkin vieraskirjaan. Aivan joka puolella oli katseltavaa,ihasteltavaa ja historiaa. Mahtavaa. Kuin olisi saanut samalla lipulla roimasti plussaa.


Oli siellä pari muutakin salia, jossa sai töllistellä muotokuvia entisajan ihmisistä. Ja muodokas on töllistelijäkin... siis allekirjoittanut itse :)))


"Museokierroksen" lopuksi eksyimme myös eilisillan iltaravintolaan. Meidän pöytämme oli takana olevalla korokkeella. Palvelu oli todella loistavaa, kiitosta vain ihanalle tarjoilijallemme, joka maistatti erilaisia viinejä ennen ostopäätöksen tekoa.


Ehdimme vielä ennen poislähtöä käydä kävelyllä merenrannassa. Lunta satoi melkoisesti. Paluumatkalla saatiin vielä läksiäiskuva Haikon kartanosta. Kiva oli tämä historiaa huokuva kartano myös talviasussaan.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kylmällä ilmalla kuuma juoma on parasta hottia. Pähkinäinen kaakaojuoma.

Sattuipa kaapiston kätköistä löytymään Mozartlikööri,jolla terästin kaakaon ja sain mukavan pähkinäisen maun kaakaoon.Loistava yhdistelmä,koska itsessään likööri on todella paksua ja makeata.
 Tässä juomassa on kaakaon sijasta käytetty suklaata.


Kahdelle juomalle

  • 4 dl maitoa
  • 70 g tummaa suklaata
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 8 cl mozartlikööriä

  1. Kuumenna maito.
  2. Lisää suklaa paloiteltuna maidon joukkoon ja sekoita kunnes suklaa sulaa ja lisää vaniljasokeri joukkoon. Pidä kuumana.
  3. Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
  4. Raasta hieman tummaa suklaata juomien koristeluun.
  5. Ota kuumuutta kestävät lasit ja mittaa laseihin likööri. 
  6. Kaada laseihin kuuma kaakao ja pinnalle lusikoi pehmeä kermavaahto.
  7. Koristele pinnat raastetulla suklaalla.
  8. Ja ei kun ääntä kohti.






perjantai 1. tammikuuta 2016

Loistelias idea ja mitä hauskin lahjaidea jouluksi -miksei muulloinkin.

Saimme joululahjaksi tälläisen suklaakeksi rakennelman. Nyt oli mitä parhain hetki leipoa purkin sisältö pikkuleiviksi.
Purnukkaan oli sievästi kerrostettu kaikki leivontaan tarvittavat ainekset, puuttuvina aineksina oli vain voi ja kananmuna.
Ensi jouluksi täytyy itsekkin kokeilla kehittää ihan omat vastaavat kakut tai keksit.
Takana oli tarkka ohje leivontaan ja paistoon.



 Koristelu saakin jäädä leipojan omalle vastuulle. Viitsiikö tuota rouhean kaunista pintaa turhaan välttämättä edes alkaa koristelemaan

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tein itselleni pienen löydön hyvinkäällä. Pieni palvaamo, josta saa ostettua makkaran tekoon luonnonsuolta, hyviä kakkoslaadun tuotteita ja voileipäkakkujen tekoon sopivia raaka-aineita.

Valikoima vaihtelee joissain tuotteissa päivittäin. Sain yhtenä päivänä ostettua 2.5 kg lihaisia nakkeja, joissa oli hienoinen virhe,mutta makuun se ei vaikuttanut ollenkaan ja todella edullisesti. Siitä meillä syötiinkin monta päivää ja käärittiin nakkeja vielä evääksi rieskojen väliinkin.
Jos makkaranteko kiinnostaa kotitekoisesti, sieltä saa ostettua myös suolta siihen tarkoitukseen.
Tämä pieni myymälä löytyy hyvinkäältä palvikujalta ja on nimeltään H-hetki. Kannatta käydä vilkaisemassa jos on tarvetta ja innostusta.



Totta kai meillä syötiin lihaiset nakit eritavoin hyödyksi.
Tuli edullista nakkikastiketta ja hyviä täytettyjä rieskoja töihin evääksi.


Ei mitään vikaa nakeissa, mutta kakkoslaatuna saimme ja hinta ei huimannut. Muutama savustuksesta tullut tahra nakissa ei kotioloissa haittaa.
Voileipäkakkujen täytteeksi löytyy myös sopivaa tavaraa. Erilaisia kinkun kannikoita ja paistinpaloja.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kokkaus-ja ruokakuvauskurssi Hyvinkäällä.

Kävimme viikonlopun aikana kokkaus-ja ruokakuvauskurssin Hyvinkäällä. Opetusta saimme Tapainlinnan koulun opetuskeittiössä ja meitä ohjaamassa olivat kotitalousopettaja Anne Ponkkonen ja valokuvaaja Timo Ripatti.
Kurssipäivät olivat ajatusta avartavia. Opimme paljon uusia asioita valotuksista, kuvan taustojen merkityksestä, heijastetuista valoista ja monista muista kuviin vaikuttavista asioista.
Oikeastaan ei voi kuin kiittää kurssin mukavia ohjaajia ja ihanaa seuraa kurssilla. Toivottavasti näemme uudelleen  seuraavassa "ehkäpä" tulevassa jatkossa. Toivotaan.


Teimme yhdessä näyttäviä ruoka-annoksia. Ruokaa valmistaessamme kuvasimme ruoka-aineita eri valmistusvaiheissa,  ja tietysti valmiita annoksia erilaisista kuvakulmista.




Itse ainakin opin kurssilla sen, ettei kotona ruokaa kuvattaessa tarvitse olla kalliita kuvausvälineitä. Alkuun pääsee hyvinkin yksinkertaisilla vermeillä ja ennenkaikkea kokeilemalla.



Tässä kuvassa kokeilimme heijastetun valon vaikutusta kuvattavaan kohteeseen. Muuttelimme heijasteen paikkaa ja kulmaa.  Kuvasimme aina välillä annoksia erilaisissa valaistuksissa.
Heijasteella saa todella suuria muutoksia kuvien tunnelmaan ja värisävyihin. Ruoka-annoksista tuli esiin kauniita yksityiskohtia vaihtelemalla valon ja varjon kohtia kohteessa. 



Käytössämme oli myös suurempia  heijasteita.



Huomaa kotistudiomme keskeltä pilkahtava "auringonvalo",


Tehtiin me kurssilla ruokaakin.Naudan sisäfileestä valmistimme tournedoksia pekoniin kiedottuna.



Ja hammastikulla paletti pysyy koossa.


 Punaviinikastikkeen valuttaminen herautti veden kielelle.



Teimme vuohenjuustosta,mansikoista ja parsasta todella herkullisen salaatin. Saimme erilaisilla heijasteilla aikaan hienoja varjoja ja värit erottumaan hyvin toisistaan.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Meikäläinen grillailee ulkona ja hornetteja on painanut ihan matalalla ohi.

Oli aika pestä grilli kesäkuntoon ja mielenkiintoistahan tuo oli tänään. Erilaisia hävittäjiä on painanut matalalla yli.Pari kerkesi nähdäkin hienosti ja meteli oli aika kova.Hienoa.



Kova homma on grilli saada talven jälkeen taas kuntoon mutta kannattaa.Saimme kokeilla heti possua ja herkullista Huttulan kukon kanaa.